Palvelut
1
2
3
Intohimonani on suunnitella käytännöllisiä, toimivia ja kauniita koteja ja tiloja, joissa oikeasti viihtyy. Lapsiperheiden ihan tavalliset kodit on erityisen lähellä sydäntäni ja koen, että ison perheen äitinä toiminnallisten kotien suunnittelu lukeutuu omiin vahvuuksiini. Uudiskohteiden ja remonttien suunnittelussa on paljon huomioon otettavia asioita ja olen aina erittäin iloinen, kun voin olla apuna ja tukena kiireisille perheille kotien suunnittelussa.
Sisustussuunnittelijan työ on ennen kaikkea palveluammatti, jossa toteutetaan asiakkaan unelmia ja toiveita. Suunnittelijalla on oltava siis hyvät kuuntelukorvat ja lämpöä kohdata jokainen asiakas omana itsenään. Paras lopputulos saadaan kun yhteistyö suunnittelijan ja asiakkaan välillä toimii ja vuorovaikutus on avointa.
Jokainen suunnitelma on yksilöllinen ja sen sisältö voi vaihdella paljon asiakkaan kulloisenkin tarpeen mukaan parin tunnin Sisustan-tuokiosta kokonaisvaltaiseen sisustussuunnitelmaan 3D-mallinnuksineen. Suunnittelu voidaan toteuttaa tarpeen mukaan myös täysin etänä, jos välimatkamme on liian pitkä lähisuunnittelulle.
Ota yhteyttä, kun oma aikasi tai osaamisesi ei riitä, ja tuntuu, että lisäkädet suunnittelussa olisivat enemmän kuin tarpeen! Räätälöidään juuri sinulle ja perheellesi sopiva palvelukokonaisuus <3
Sisustan-tuokio
Onko sinulla alkamassa rakennusprojekti tai remontti? Tai kaipaatko ammattilaisen apua jo valmiin kotisi yhtenäistämiseen tai ehkäpä omien ajatustesi kirkastamiseen? Kahden tunnin mittaisen Sisustan-tuokion aikana ammattitaitoni on käytössänne ja saatte vapaasti hyödyntää sitä mihin tahansa sisustuspulmiin. Sen aikana ehtii yllättävän paljon ja asiakkaani ovatkin olleet tosi tyytyväisiä tähän palveluun.
2h Sisustan-tuokion hinta on 300€ (sis. alv 25,5%) + 0,70€ / km (matkakulut sisältyvät hintaan 20km säteellä Hämeenlinnan keskustasta). Hinta sisältää myös ennakkomateriaalin läpikäymisen, eli voit ennen Sisustan-tuokiota lähettää minulle ennakkomateriaalia (esim. pohjakuvan tai vaikkapa ideakuvia), joihin tutustun hieman jo ennen Sisustan-tuokion alkua.
Dokumentointivastuu on asiakkaalla, eli tästä käynnistä ei tule jälkikäteen dokumenttia. Sisusan-tuokion voi pitää myös etänä, mutta suosittelen livetapaamista, jos matka on kohtuullinen.
Sisustan-tuokio Plus
Sisustan-tuokio Plus on muuten sama kuin perinteinen 2h Sisustan-tuokio, mutta Plus-versio sisältää jälkikäteen toimitettavan yhden A4-kokoisen dokumentin Sisustan-tuokion aikana suunnitelluista asioista. Dokumentin avulla sinun on helppo tarttua toimeen heti tapaamisen jälkeen eikä omaan dokumentointiin tai pohtimiseen mene ylimääräistä aikaa.
Sisustan-tuokio Plus -kokonaisuuden hinta on 450€ (sis. alv 25,5%) + matkakulut 0,70€ / km, jos kohde sijaitsee yli 20km päässä Hämeenlinnan keskustasta.
Kokonaisvaltainen sisustussuunnittelu
Kokonaisvaltaisen sisustussuunnittelun hinnat määräytyy tapauskohtaisesti ja annan tarjouksen aina yksilöllisesti vasta erillisen alkukartoituksen jälkeen. Alkukartoitus onnistuu hyvin myös etänä videopuhelun välityksellä. Se on veloitukseton eikä sido vielä mihinkään.
Tässä esimerkkejä tarjoamistani palveluista, joita voidaan sisällyttää kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja soveltaa sekä uudis- että remonttikohteisiin:
pintamateriaali- ja värisuunnittelu
keittiösuunnittelu
kiintokalustesuunnittelu
märkätilasuunnittelu
valaistussuunnittelu
irtokalustesuunnittelu
tekstiilisuunnittelu
tilasuunnittelu
projektinhallinta
Käy lukemassa blogin puolelta lisää eri palveluista ja hinnoittelusta. Jos palveluistani heräsi mitä tahansa kysyttävää, kysy rohkeasti!
Rakentajat ja
remontoijat
pintamateriaalit, värit, tilojen toiminnallisuus, kiintokalusteet, irtokalusteet, tekstiilit, valaistussuunnitelmat, tilamuutokset
Yritykset
toimitilojen suunnittelu, tuotekuvaukset, somemarkkinointi, myymälöiden stailaus, myyntistailaukset, vuokra-asuntojen stailaukset
“Perustimme pelottomaan hammashoitoon perustuvan hammaslääkäriklinikan Hämeenlinnaan ja pyysimme Riikkaa mukaan jo projektin alkuvaiheessa. Toivoimme, että klinikan tunnelma muistuttaisi mahdollisimman vähän perinteistä hammaslääkäriä, vaikka hoitotilana klinikalla onkin tarkat vaatimukset mm. hygienian ja turvallisuuden suhteen. Annoimme Riikalle suunnittelussa täysin vapaat kädet ja hän huomioi toiveemme ja hoitotilojen vaatimukset loistavasti. Lopputuloksena saimme viihtyisän, kauniin ja rauhoittavan hoitotilan, joka sopii yrityksemme brändiin loistavasti.”
— Ritariklinikka, Hämeenlinna
Ota yhteyttä
Lähetä viesti niin keskustellaan millainen palvelupaketti sopisi sinun tilanteeseen parhaiten.